tiistai 28. elokuuta 2012

Brompton World Championships 2012




Blogi palaa kesätauolta. Heinäkuu tarjosi paljon hyviä maastopyöräilymahdollisuuksia ja suurimpaan osaan kykeninkin tarttumaan. Kesäloma huipentui viimevuotiseen tapaan Oxfordshiressä Brompton World Championshipseihin. Tapahtuma oli tänä vuonna edellistä mahtavampi ja varmisti, että ensi vuonna yritämme uudelleen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti mennä reiluksi viikoksi Englantiin. Ensimmäisen viikonlopun aikana olisimme kisanneet BWC:ssa ja seuraavan viikon olisimme tutustuneet englantilaiseen maaseutuun Bromptoneilla retkeillen. Minun työkuviot eivät menneet  toivomallani tavalla, joten jouduimme tyytymään tynkäreissuun. Retkeilyn sijaan pyörimme kaksi päivää Oxfordissa museoita ja upeita puistoja kulkien. Kaikesta huolimatta matka oli onnistunut.

Matkustaminen

Voinemme kehua olevamme kokeineita lentäjiä Bromptoneiden kanssa. Minä olen lentänyt taittopyörän kanssa nyt viisi kertaa ja joka kerta tulee helpommaksi. Tälllä kertaa meillä oli mukana kaksi Bromptonia, sillä Elina osallistui myös kisojen päätapahtumaan. Käytimme pyörien kuljetukseen Avon Valley Cycleryn kassia ja Bromptonin omaa B-bagia. Aikaisemmin olen kirjoittanut, että B-bag ei sovellu kovin hyvin retkeilykäyttöön suuren kokonsa vuoksi. Olen edelleen sitä mietä, että se ei ole paras vaihtoehto, mutta kokemuksen myötä sen kuljettaminen on helpottanut huomattavasti. 

Bromptonin tarakassa on kummallakin puolella kaksi väkästä. Kun kuminauhat venyttää tarakalla olevien tavaroiden yli ja kierrättää väkäsen kautta, saa kuminauhat kireällä ja taakka pysyy tarakan perällä ja ei osu kantapäähän. Näin viritettynä B-bag kulkee kohtuu vaivattomasti. Ainoastaan leveä perä haittaa hieman ahtaista paikoista (esim. Oxfordin liikenteessä) ujuttautumista.

Nykyisin pyörien valmistelu lentoa varten kestää vain muutamia minuutteja. Pyörien ajokuntoon laittaminen kohteessa vie vain 15 minuuttia, jos pyörät ovat selvinneet lennosta vahingoittumattomina. Meidän pyörät ovat selvinneet lennoista hyvin, ainoastaan tarakan/lokasuojan aisat ovat hieman vääntyneet, mutta ne eivät haittaa toimintaa. On mukavan valtauttavaa, kun voi omin voimin ponkaista lentokentältä seuraavia seikkailuja kohden.

Viime vuonna turvauduimme Bromptonin järjestämään kuljetukseen Blenheim Palaceen. Tänä vuonna päätimme omatoimimatkailla ja varasimme huoneen edullisimmasta guest housesta Oxfordissa. Junamatka Heathrow’lta Oxfordiin kestää ”paikallisjunalla” noin puolitoista tuntia. Pikajunalla pääsisi hieman nopeammin, mutta junaa joutuu vaihtamaan kerran enemmän. Bromptonit ovat käteviä joukkoliikenteessä, mutta painavien kanssa pyörien kantaminen junasta toiseen on raskasta puhaa. Matkustimme mielellämme muutaman minuutin pidempään ja vaihdoimme junaa vain kerran. 

First Great Westernin ”paikallisjunien” vaunuissa on yksi tilava paikka matkatavaroille. Matkatavara-alueet ovat ovien vieressä (siis toisten ovien vieressä, toisestä päästä joutuu kantamaan koko tavaroita junan läpi). Junan saapuessa asemalle, kannattaa katsoa mistä ovesta ryntää sisälle, ettei tavaroita tarvitse pujotella penkkien välistä hyllyalueelle.

Ajaminen Oxfordissa

Oxfordin asemalta matkaa guest houseen oli vain pari kilometriä. Ensisilmäyksellä pyöräily  kaupungin keskustassa vaikutti kovin vaaralliselta: pyöräilijät kulkivat muun liikenteen seassa tai kovin kapeilla pyöräkaistoilla. Pysähdyimme vähäksi aikaa tutustumaan liikenteeseen. Liikennettä katsellessa pupu hiipi pöksyyn. Päätimme ”verrytellä” jalkoja ja kävellyttää pyörät määränpäähän. Pyöriä työnnellessämme ja pyöräilijöitä ihmetellessämme rohkaistuimme ja hyppäsimme liikenteen sekaan. Kappas vaan, eihän se ollut sen kummenpaa! Kun otti rohkeasti tilaa itselleen, ajoi itsevarmasti ja reippaasti, liikenteessä selvisi mainiosti. Autoilijat olivat selkeästi tottuneet pyöräilijöihin ja antoivat heille kuuluvan tilan. Pyöriä ei turhaan ohiteltu, sillä oli hyvin todennäköistä, että ohitettu pyörä sujahti seuraavassa risteyksessä jälleen edelle. 

Oxfordin pyöräilylle tarkoitettu infra oli suomalaisin silmin tarkasteltuna vähäistä. Paikalliset eivät juuri ajaneet pyöräteillä, sillä ne olivat luokattomassa kunnossa. Toisaalta ajoradalla ajaminen oli huomattavasti sujuvampaa. Blenheim Palacen ja Oxfoedin välillä kulki ”pyörätie”, joka oli vain noin 1 m leveä ja ruoho kasvoi asfaltin raoista.

BWC 2012




Kisat pidettiin sunnuntaina 19.8 Blenheim Palacessa ja perinteeksi muodostuneeseen tyyliin. Kisat olivat osa suurempaa Blenheim Bike-tapahtumaa, joka oli täksi vuodeksi laajentunut kaksi päiväiseksi. Lauantaina ohjelmassa oli mm. maantiepyörien aika-ajo. Lauantaina oli myös Bromptonin lujan Adrew Ritchien Q&A-sessio ja Brompton-dokumentin esitys. Ikävä kyllä lauantain helle verotti meitä niin paljon, että emme jaksaneet ajaa Bleinheimiin katsomaan elokuvaa tai kuuntelemaan Andrewta.

Sunnuntai oli pääasiallisesti pyhitetty Brompton-tapahtumille. Tapahtumakylä oli laajentunut viime vuodesta ja paikalla oli monta mielenkiintoista kojua. Bromptonauttien näkökulmasta mielenkiintoisimmat olivat varmastikin Brompfoot-polkimen jatke ja Schwalben London-rengas. Ostimme Elinan pyörään Brompfootin, joka asennetaan taittuvaan polkimeen. Bromptonin polkimethan eivät ole saman kokoiset, vaan taittuva poljin on hieman pienempi. Brompfoot laajentaa taittuvan polkimen saman kokoiseksi kuin oikean polkimen. Minua tai Elinaa erikokoiset polkimet eivät ole häirinneet, mutta Brompfoot ratkaisi yhden Elinan pyörän ongelman. Ellun pyörässä ei ole originaalit kammet, joten niistä puuttuu polkimen stoppari, joka pitää taittuvan polkimen pystyssä taitettuna. Poljin pääsee hankaamaan maalipintaan naarmuja. Brompfoot on tehty muovista, joten se ei naarmuta runkoa yhtä pahasti kuin alumiini.

Schwalben London rengas on olympiahuumassa valmistettu pienehkö erä erilaisia kommuutterirenkaita. London käy myös Brompsuihin ja asettuu Schwalben marathonin ja marathon plussan väliin. Renkaita on tehty vain noin 5000 kappaleen erä, jota ei todennäköisesti tulla valmistamaan lisää. Renkaat olivat tapahtumassa kohtuu suolaiset eli pari maksoi 50 puntaa. 



Maastopyöräilijöille paikalta löytyi myös mielenkiintoista nähtävää. Pienvalmitajat Milk ja Paulus Quiros olivat tuoneet näytille hihnavetoiset 29”-maastopyörät. En ihmettelisi, jos jomman kumman valmistajat tuote löytyisi minunkin tallista tulevaisuudessa.

Itse Bromtonkisat olivat myös laajentuneet. 13 km pääkisan lisäksi tarjolla oli pari uutta lajia: marathon ja sprintti. Marathon oli kuntoajo, jossa ajettiin noin 40 km. Sprintissä taas pistettiin reidet huutamaan armoa 300 metrin ylämäessä. Marathonissa ja sprintissä ei ollut pukukoodia, mutta tapahtumat olivat siitä huolimatta hyvin omalaatuisensa. Sprintissä pyörä oli parkeerattu noin kymmenen metrin päähän lätöviivasta. Lähtömerkistä juostiin pyörille, taitettiin pyörä ajokuntoon ja runtattiin kohti maaliviivaa. Osallistuin sprinttiin, mutta erävoitosta huolimatta en tehnyt kunniaa suomalaiselle bromtonauteille. Olin vasta 33. vajaan 90 osallistujan joukossa. Ajoin aivan liian kevyellä välityksellä ja hävisin voittajalle yli neljä sekuntia. Aikani oli noin 28,9 sek.

Päätapahtuma eli Brompton World Championships ajettiin tutulla 6,6 km reitillä kahtena lenkkinä. Näyttävästi pukeutuneet kuskit saivat järjestäjiltä hieman armoa ja saimme ajaa ilman puvuntakkia melkein 30°C lämpötilan takia. Suurin osa käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja heitti takin pois. Joukosta löytyi kuitenkin monta rohkeaa ja ehdottoman tyylitajuista ajaa, jotka lämpöhalvauksen uhallakin taittoivat koko matkan takki päällä.

Ajat olivat jaettu kuuteen lähtöaaltoon ilmoitettujen tavoiteaikojen perusteella. Tällä kertaa ilmoitin realistisen ajan ja pääsin sopivaan ryhmään mukaan. Numero oli 295 eli lähdin kolmannessa aallossa. Elinan numero oli noin 780, joten hän lähti viimeisen aallon mukana. Kisa alkoi totuttuun tapaan Le Mans-tyylisesti. Ajajat juoksevat taitetuille pyörille, taittavat pyörät ja lähtevät ajamaan 13 km pitkää kisaa. 

Viime vuonna jouduin/sain ajaa koko kisan yksin omaa vauhtiani ilman kirittäjiä. 2012 kisa oli aivan erilainen. Alussa kävi jo selväksi, että ympärille oli monta alle 25 minuutin kuskia. Hyvin nopeasti muodustui pieni ryhmä joka ajoi kovaa ja jota pystyin seuraamaan. Ryhmässä oli mm. Meksikon Brompton-mestari Ricardo Probet. Ryhmä eli hieman koko kisan ajan mutta ajoimme Ricardon kanssa melkein koko matkan ajan kuin paita ja peppu. Yritimme välillä jopa vuorovetoa, mutta useat mäet sotkivat rytmin. 

Viimeisessä pitkässä mäessä maitohappojen polttaessa reisiä Ricardo hävisi edestäni kaukaisuuteen. Ehdin jo ajatella, että arvokas päänahka jäi tällä kertaa saavuttamatta. Vaikka olin ajamassa itseäni vastaan, niin kovat kilpakumppanit saavat saalistajan vaiston heräämään. Ajoin mäen omaa vauhtiani ylös ja laskun alkaessa yritin uudelleen saada  vauhdista kiinni. Huippunopeus lähenteli varmasti 50 km/h viimeiseen töyrääseen saavuttaessa. Jaloissa tuntui pahalta ja mieleni teki laittaa jalat suoraksi ja rullailla maaliin. Mielessäni kummitteli kuitenkin oppilaiden saatesanat: ”Takaisin ei ole tulemista, ellet voita”. Voitto oli varmasti mennyt, mutta saisinkohan armoa, jos yritän kaikkeni ja taistelen loppuun asti.

Viimeisen töyrään jälkeen maaliin oli vain vajaa kilometri. Ja hups, Ricardon selkä oli jälleen edessäni. Ohitin ja huikkasin Ricardolle, että perään vain, vedetään vielä loppu yhdessä. Ricardoa ei enää näkynyt vetovuorossa, mutta perässä hän onneksi jaksoi tulla. Vapauttavan maalivaatteen jälkeen rullasin maalialueella ja rojahdin maahan voimattomana. Olin sittenkin pystynyt antamaan kaikkeni ja mikä parasta, nautin jokaisesta sekunnista! Kun vihdoinkin pääsin ylös, kävin paiskaamassa Ricardon kättä. ”Thanks, Tough race”. ”Nice riding”. 

Sijoitukseni oli 34. ja aikani 23.22. Viime vuonna samalla radalla aikani oli 25.05, joten paransin aikaani yli 1.40. Voittajan, Micheal Hutchinsonin, aika parani myös noin minuutilla eli se oli hurja 20.18. Voittaja ajoi kisan melkein 39 km/h keskinopeudella. Kisan taso oli noussut todella paljon. Viime vuotisella ajallani olisin ollut vasta 105. 

Elina nautti kisasta rauhallisempaa vauhtia. Hän oli lopulta 534 käyttäen aikaa 35.41.

Bromton World Championshipseissä ajat ja sijoitukset ovat kuitenkin toissijaisia. Pääasiat ovat hieno pyörä ja sen käyttäjät. 

ps.
Tänään kokeilin sunnuntaita varten lukkopolkimia Bromptonissa. Tunne oli ihmeellinen! Miksi en ole käyttänyt niitä kisoissa? Vauhti oli paljon helpompi ylläpitää, kun pystyi pyörittämään. Ehkäpä ensi vuonna lukkopolkien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti